Outokumpu lunasti ennenaikaisesti takaisin 250 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan

Outokumpu Oyj
Lehdistötiedote
8.12.2021 klo 9.00

Outokumpu lunasti ennenaikaisesti takaisin 250 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan

Outokumpu kertoi 4.11.2021 lunastavansa liikkeelle laskemansa luottoluokitetun vakuudellisen 4,125 %:n kiinteäkorkoisen vuonna 2024 erääntyvän täysimääräisesti. Yhtiö on nyt lunastanut joukkovelkakirjan takaisin omilla kassavaroillaan.

Outokummun talousjohtaja Pia Aaltonen-Forsell: ”Outokumpu jatkaa yhtiön riskisyyden pienentämisestä strategiansa mukaisesti. Tämän vuoden aikana yhtiö oli jo maksanut velkojaan ennenaikaisesti pois 210 miljoonalla eurolla ja vähentänyt korollisen nettovelan 749 miljoonaan euroon kolmannen neljänneksen lopussa. Velan vähentäminen on johtanut siihen, että rahoituskustannukset ovat pienentyneet huomattavasti. Korollisen nettovelan ja käyttökatteen suhde on samalla laskenut yhteen, mikä on selvästi alle tavoitetason pitää nettovelan ja käyttökatteen suhde alle kolmen.”

Velan vähentäminen ja maksuvalmiustilanteen säilyttäminen on jatkossakin yksi yhtiön tärkeimmistä tavoitteista. Yhtiön kannattavuuden hyvä kehitys ja velan vähentäminen ovat johtaneet siihen, että Moody’s on nostanut Outokummun yritysluottoluokituksen tasolle Ba3 ja pitää yhtiön näkymiä vakaina.

Lisätietoja:

Sijoittajat: sijoittajasuhdejohtaja Linda Häkkilä, puh. 0400 719 669

Media: viestintäjohtaja Päivi Allenius, puh. 040 753 7374

Outokumpu Oyj