Yhtiön perustamisesta saakka Outokumpu on tunnettu metallien ja kaivosteollisuuden asiantuntijana: jos Suomessa löydettiin uusi mineraaliesiintymä, Outokummulle annettiin tehtäväksi tutkia, olisiko esiintymästä kaupalliseen tuotantoon. Jos olemassa olevaa tuotantomenetelmää ei ollut, me kehitimme sellaisen. Tämä asiantuntemus on yhä liiketoimintamme ytimessä, ja tänä päivänä olemme vastuullisen ruostumattoman teräksen ykkönen.
1910–1920-luvut: Oudosta kummusta kuparin jalostukseen
Outokummun tarina alkoi, kun Itä-Suomesta Kuusjärven kunnassa sijaitsevasta Outokummun kukkulalta löydettiin rikas kupariesiintymä vuonna 1910. Kuparintuotanto käynnistyi muutaman vuodesta. Suomen valtio ja malmialueen omistaja Hackman & Co. perustivat vuonna 1914 avoimen yhtiön Outokumpu Kopparverk vastaamaan kuparituotannosta. Ensimmäinen kuparitehdas oli valmistunut loppuvuodesta 1913. Kuparia sulatettiin ja jalostettiin tuossa pienessä kuparitehtaassa aivan kaivoksen vieressä, ja alusta saakka kuparia riitti myös vientiin. Vuosina 1917–1920 yhtiö vuokrattiin norjalaiselle Hybinette-yhtiölle, jonka tuotantomenetelmä Outokummussa oli ollut käytössä alusta saakka. Hybinette perusti vuonna 1916 Outokummun Kupari Oy:n, joka lyhennettiin jo seuraavana vuonna Ab Outokumpu Oy:ksi. Vuonna 1921 norjalaisten kausi päättyi, ja toimintaa jatkettiin suomalaisosakkaiden voimin. Sodanjälkeisessä Euroopassa haluttiin taata valtiollisen itsenäisyyden lisäksi taloudellinen itsenäisyys ja omavaraisuus. Torjuttuaan ulkomaisen pääoman Suomen valtio kansallisti Outokummun vuonna 1924.
Outokumpu vuonna 1899 ennen kaivostoiminnan käynnistymistä. Tuo outo kumpu antoi nimen sekä yhtiölle että uudelle kaupungille.
Ensimmäinen maailmansota, sitä seurannut talouslama, sisällissota, omistajien väliset erimielisyydet ja omistajavaihdokset, talousvaikeudet ja pääoman rajallisuus hidastivat tuotannon kehitystä ja laajennussuunnitelmia. 1920-luvun lopulle tultaessa kaivos oli jo laajentunut nykyaikaiseksi tuotantolaitokseksi, kun uudet tuotantolaitokset valmistuivat elokuussa 1928. Päätuote oli yhä rikaste, mutta Outokumpu suunnitteli jo laajentamista eteenpäin kuparin tuotantoketjussa ja oman kuparitehtaan rakentamista.
Vuonna 1928 valmistunut kuparitehdas oli jo moderni massatuotantolaitos.
1930- ja 1940-luvut: Merkittävä kuparintuottaja
1930-luvulla Outokumpu kasvoi merkittäväksi kuparintuottajaksi ja viejäksi. Alkoi olla selvää, että yksityinen yhtiö sopisi liiketoiminnan kehittämiseen valtio-omistusta paremmin, joten vuonna 1932 Outokummusta tuli osakeyhtiö. Suomen valtio jatkoi merkittävänä osakkeenomistajana. Yhtiömuutoksen jälkeen toiminta laajeni nopeasti kuparin tuotantoketjussa elektrolyyttikupariin, tankoihin, lankoihin, levyihin ja putkiin. 1930-luvulla Outokumpu rakensi kaikkiaan kuusi uutta tuotantolaitosta: Imatralle nousi tuolloin maailman suurin kuparisulatto ja Poriin kuparitehdas. Suomen nopea teollistuminen tuli Outokummun kehitystä, ja Outokummusta tuli yksi Euroopan johtavista kuparintuottajista.
Sulatossa 1940-luvulla. Outokumpu siirsi kuparisulaton sodan jaloista Harjavaltaan.
1940-luvulla toinen maailmansota johti siihen, että Imatran kuparisulatto – Suomen ainoa kuparinlähde – siirrettiin sodan jaloista Harjavaltaan. Tehdas oli vajaassa kuudessa kuukaudessa taas toiminnassa. Eikä sitä vain siirretty, vaan sen tuotantokapasiteetti kaksinkertaistettiin. Imatralla Outokumpu oli kuitenkin voinut hyödyntää vesivoimaa, mikä ei ollut Harjavallassa mahdollista. Sähkön hinta oli huipussaan, sillä Suomi oli menettänyt sähköntuotantokapasiteettiaan sodassa. Outokumpu käänsi katseensa tuotantoprosessiin – malmin sulattamiseen sen omaa polttoarvoa hyväksi käyttäen, jolloin säästyttäisiin sekä sähkön että kivihiilen käytöltä. Metallurgiassa ns. autogeeninen prosessi oli teoriassa tunnettu, mutta sen tuotannollisesta sovelluksesta ei löytynyt esikuvia. Uusi sulatusmenetelmä, liekkisulatus, otettiin käyttöön vuonna 1948. Ainutlaatuinen menetelmä herätti huomiota ympäri maailmaa. Liekkisulatusmenetelmä oli myös Outokummun teknologiadivisioonan (ja myöhemmin Outotecin) alku. Samaan aikaan yhtiö hankki itselleen uusia esiintymiä – kuparia, nikkeliä ja kultaa.
Liekkisulatuksen kehittäjät Petri Bryk (vasemmalla) ja John Ryselin.
1950- ja 1960-luvut: Kuparista muihin metalleihin
1950-luvulla Outokumpu oli yksi Euroopan johtavista kaivosyhtiöistä, joka jalosti omien kaivostensa malmeja. 1950- ja 1960-luvulla Outokummun uudet nikkeli-, sinkki- ja kuparikaivokset aloittivat toimintansa, ja Suomessa käynnistettiin myös kobalttitehdas. Kaivostoiminnasta oli tultu erilaisiin monimutkaisiin metallurgisiin prosesseihin, ja innovaatiot ja päämäärätietoinen tutkimus- ja kehitystyö olivat tarpeen, jotta köyhiä malmeja saatiin jalostettua. 1950-luvulla käynnistyi myös teknologian myynti, kun ensimmäinen Outokummun teknologialla rakennettu liekkisulatto käynnistyi Japanissa.
Kemin kaivosalue vuonna 1967 pari vuotta toiminnan käynnistymisen jälkeen.
Outokumpu etsi uusia käyttökohteita nikkelituotannolleen, kun suomalainen sukeltaja Martti Matilainen löysi kromilohkareen makeavesikanavasta Kemissä vuonna 1959. Vuonna 1960 Outokumpu sai oikeudet esiintymän jatkotutkimukseen, ja kaivostoiminta alkoi valmistavilla töillä jo 1964. Ferrokromisulatto rakennettiin esiintymän naapuriin Tornioon, jossa ferrokromituotanto alkoi vuonna 1968. Kromi tekee teräksestä ruostumattoman ja nikkeli kestävän, joten Outokummulla oli nyt hallussaan kaksi ruostumattoman teräksen raaka-ainetta. Ruostumattoman teräksen tuotannon kannattavuutta alettiin tutkia vuonna 1960 eli samana vuonna, kun Outokumpu alkoi tutkia kromiesiintymää.
Ensimmäinen ferrokromin lasku Tornion tehtailla elokuussa 1968.
1970- ja 80-luvut: Kansainvälinen metalli- ja teknologiayhtiö
Vuonna 1976 ensimmäinen sulatuserä valmistui Tornion ruostumattoman teräksen tehtaalla, joka oli rakennettu ruostumattoman teräksen valmistuksen viimeisimpien tuotantoteknologioiden mukaan. Tehdas oli yksi maailman tehokkaimmista ruostumattoman teräksen tehtaista ja ainoa, jonka tuotantoketjuun kuului myös oma kromikaivos ja ferrokromituotanto samalla tehdasalueella. Tornio tuotti alkuun 50 000 tonnia ruostumatonta terästä, mikä oli Outokummun koko jaloteräskapasiteetti. Myöhemmin valmistuneet kuumavalssaamo ja kylmävalssaamo täydensivät ruostumattoman teräksen integraatin, ja Outokumpu pystyi laajentamaan tuotevalikoimaansa.
Ensimmäinen valu terässulatolla toukokuussa 1976.
1970-luvulle saakka tehtaamme olivat riippuvaisia omista kaivoksistamme. Mutta tuolloin malmiesiintymät Suomessa alkoivat ehtyä. Vastaus oli kansainvälinen kasvu. Ensin metalleja hankittiin kansainvälisiltä markkinoilta, ja 1980-luvulla Outokumpu hankki malmiesiintymiä ja kaivosyhtiöitä ulkomailta, kuten Taran sinkkikaivoksen Irlannista, Viscarian kuparikaivoksen Ruotsista ja puolituotteita valmistavia tuotantolaitoksia Espanjasta, Ruotsista ja Yhdysvalloista. Myimme ulkomaille myös teknologiaa, jonka olimme kerryttäneet omissa kaivoksissa ja tuotantolaitoksissamme esimerkiksi liekkisulatukseen ja ferrokromin valmistukseen. 1980-luvulla merkittävä osa kupari- ja ferrokromisulatoista ympäri maailmaa hyödynsi Outokummun teknologiaa. Vuonna 1988 Outokumpu listattiin Helsingin pörssiin.
Teräsrullia Tornion kylmävalssaamolla 1976.
1990- ja 2000-luvut: Outokumpu keskittyy jaloteräkseen
1990-luvulla Outokummun liiketoiminta jakautui perusmetalleihin, kupariin, ruostumattomaan teräkseen ja teknologiaan. Investointi Tornion ruostumattoman teräksen tuotannon kaksinkertaistamiseksi oli valmiina tuotantoon vuonna 1991, mutta jo muutaman vuoden päästä Outokumpu harkitsi taas ruostumattoman teräksen tuotannon tuplaamista. Se oli liiketoiminnostamme kaikkein kannattavin, ja ruostumattoman teräksen kysyntä kasvoi muita metalleja nopeammin. Ensimmäisen kerran johto harkitsi keskittymistä ruostumattomaan teräkseen vuonna 1997. Kysymys oli, voisiko Outokumpu jatkaa yksin vai lyöttäytyä yhteen jonkin kilpailijan kanssa.
Vuosituhannen vaihteessa Outokumpu oli kansainvälinen monimetalli- ja kaivosyhtiö, jolla oli oma raaka-ainepohja ja 21 000 työntekijää ympäri maailmaa. Vuonna 2001 Outokumpu kertoi yhdistävänsä ruostumattoman teräksen toimintonsa tunnetun Avesta Sheffieldin kanssa uuden AvestaPolarit-yhtiön alle. Polarit oli Tornion tuotemerkki. Avesta Sheffield käsitti Ruotsin ja Ison-Britannian perinteikkäät ruostumattoman teräksen tuottajat. Sopimuksen myötä AvestaPolaritista tuli maailman toiseksi suurin jaloteräsyhtiö, jonka edellä oli vain myös kahdesta kilpailijasta yhdistynyt saksalainen ThyssenKrupp. Sopimus oli käännekohta, ja vuonna 2004 Outokumpu päätti keskittyä kokonaan ruostumattomaan teräkseen noustakseen maailman johtavaksi ruostumattoman teräksen tuottajaksi. Strategiansa mukaisesti Outokumpu luopui vähitellen muista metalleista, kaivostoiminnasta ja teknologiasta.
2010-luku: Ruostumattoman teräksen ykkönen
Vuonna 2012 Outokumpu osti saksalaisen Inoxum GmbH:n ThyssenKruppin ruostumattoman teräksen toiminnot. Vain seitsemän vuotta oli kulunut siitä, kun Outokumpu päätti luopua muista metalleista, kaivoksista ja teknologiasta sekä keskittyä ruostumattomaan teräkseen.
Kun aloitimme ruostumattoman teräksen valmistuksen, Euroopassa oli 21 ruostumattoman teräksen tuottajaa. Kun Outokumpu hankki Inoxumin, isoja toimijoita oli käytännössä vain kolme – Outokumpu, Acerinox ja Aperam. Outokummulla on markkinoiden laajin tuotevalikoima, kustannustehokkaat ja nykyaikaiset tehtaat, oma kromikaivos ja 100 vuoden kokemus metalleista, teknologiasta ja kaivosteollisuudesta.
Lähteet:
Kuisma, Markku: Kuparikaivoksesta suuryhtiöksi. Outokumpu 1910–1985. Forssan Kirjapaino Oy 1985. Kustantaja Outokumpu Oy.
Särkikoski, Tuomo: Outo malmi – jalo teräs. Outokummun tie ruostumattomaan teräkseen. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2005. Julkaisijat Outokumpu Oyj (ISBN 952-9507-10-10) ja Tekniikan Historian Seura THS ry (ISSN 1456-7415).