Kaivosvastuullisuus

Outokummulla on kaivoshistoriansa vuoksi Suomessa noin 40 vanhaa kaivosta tai tutkimustyömaata. Vain yksi kaivos on edelleen toiminnassa – Kemin kromikaivos, joka liittyy kiinteästi Outokummun ruostumattoman teräksen tuotantoon.
Sivua viimeksi päivitetty: 15.04.2024

Outokumpu päätti 2000-luvun alussa keskittyä ruostumattomaan teräkseen. Ennen keskittymistään ruostumattomaan teräkseen yhtiö toimi usealla toimialueella, kuten kaivosteollisuudessa, värimetallien valmistuksessa ja teknologia-alalla. Tästä historiasta johtuu, että Outokumpu on toiminut sekä Suomessa että ulkomailla useilla kaivosalueilla. 

Olemme jatkaneet vuonna 2023 vanhojen kaivosalueidemme seurantaa sekä sellaisilla kaivosalueilla, joilla yhtiöllä on vielä velvoitteita, että muilla kaivosalueilla, joilla velvoitteet ovat päättyneet. Työ jatkui esimerkiksi Orivedellä, jossa Outokumpu tyhjensi yhden louhoksen jätteistä yhdessä nykyisen omistajan kanssa sekä Enonkoskella Suomessa. Enonkoskella selvitimme kaivosalueen nykytilaa voidaksemme hakea ympäristölupaa lisäkunnostustoimenpiteille. 

Parilla vanhalla kaivosalueella Outokummulla on vielä ympäristölupa. Vuonna 2023 sattui yksi pieni ympäristörajojen rikkomus Kotalahden kaivosalueella: kalkkikiveen perustuvassa sekä biologisessa vesien käsittelyssä suotoveden vuosittainen keskimääräinen ei ollut ympäristöluvan mukainen. Luparajojen rikkomus raportointiin osana Outokummun ympäristöpoikkeamia. 

Julkaisemme tällä sivustolla lisätietoja vanhoihin kaivosalueisiimme liittyvistä ajankohtaisista asioista.

 

Ajankohtaista

Outokummun tiimi ja viranomaiset Hammaslahden kaivoksella.

12.4.2024: Enonkosken tutkimukset etenevät suunnitellusti – lisäkunnostustoimenpiteiden suunnittelu alkaa
Tutkimukset ovat nyt kestäneet reilun vuoden, ja niiden perusteella on saatu jo lisätietoa nykytilasta. Samalla ollaan siirtymässä lisäkunnostustoimenpiteiden suunnitteluun.
Lue lisää >

5.1.2023: Oriveden louhoksen tyhjentäminen etenee aikataulussa – louhintatyöt ovat käynnistyneet
Työt ovat nyt edenneet siihen vaiheeseen, että uuden tunnelin louhinta on aloitettu. Tunnelin louhintatöiden arvioidaan päättyvän helmikuussa.
Lue lisää >

1.9.2022: Outokumpu käynnistää maastotutkimukset Enonkoskella syyskuun alussa
Ennen kunnostustöitä ja ympäristölupahakemusta kunnostamista varten vanhan kaivosalueen nykytilanne tutkitaan perusteellisesti.
Lue lisää >

Katso kaikki vanhoja kaivoksia koskevat uutiset >

 

Vastuullista kaivostoimintaa

Kemin rikastusprosessi perustuu painovoimaan, eikä siinä käytetä kemikaaleja.

 

Outokumpu on ruostumattoman teräksen tuottaja, jolla on yksi kaivos, Kemin kaivos. Vastuullisuus on toimintamme ytimessä ja tavoitteenamme on minimoida toimintamme vaikutukset luontoon ja sen monimuotoisuuteen. Toimintaamme ohjaavat yhtiön toimintaperiaatteet eli Code of Conduct. Olemme myös sitoutuneet YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin sekä liiketoimintaa ja ihmisoikeuksia koskeviin ohjaaviin periaatteisiin.

Kemin kaivos on Outokumpu Oyj:n tytäryhtiön Outokumpu Chrome Oy:n omistama kaivos, joka sijaitsee Kemin kaupungin pohjoispuolella Keminmaan kunnan alueella, Elijärvellä. Kemin kaivos on ainoa kromikaivos  alueella. Outokumpu on suomalaisen Kestävän kaivostoiminnan verkoston jäsen. Kemin kaivos on sitoutunut suomalaiseen kaivosvastuustandardiin.

Kemin kaivoksen toiminnasta aiheutuvat ympäristövaikutukset ovat vähäiset johtuen oksidisen kromimalmin liukenemattomuudesta, painovoimaan perustuvasta kemikaalittomasta rikastusmenetelmästä ja koko kaivos- ja rikastusprosessin kattavasta prosessiveden suljetusta vesikierrosta.  

 

 

Outokummun historiaa

Outokummussa Kuusjärven pitäjässä sijaitsevan kuparipitoisen malmiesiintymän löytyminen 1900-luvun alkupuolella johti kaivostoiminnan ja kuparitehtaan käynnistymiseen vuonna 1913. Toiminta oli alkuvaiheessa pienimuotoista, mutta täytti pääosan aikansa kotimaisesta kuparintarpeesta: asiakaskuntaan kuului etupäässä valimoita, sähköteollisuusyrityksiä ja kuparilangan valmistajia. Outokummun valmistamaa kuparia käytettiin 1900-luvun alkupuolella mm. Valtion Rahapajalla rahanlyöntitarkoituksiin ja kuparilankana maaseudun sähköistämiseen.

Outokummun kuparitehtaat alkuperäisen oudon kummun rinteillä 1920-luvulla.

Vuosien saatossa Outokummun kaivoksen toiminta laajeni, ja tuotantomenetelmät kehittyivät. Outokummun kaivos oli vuoteen 1941 saakka Outokumpu Oy:n ainoa kaivos. Tämän jälkeen Outokumpu-yhtiön kaivostoiminta laajeni muille paikkakunnille, kun 1940-luvun alkupuolella avattiin Nivalan pitäjän Makolassa nikkelikaivos ja Ylöjärvellä kuparikaivos. 1940- ja 1950-luvuilla Outokumpu käynnisti kaivostoimintaa myös muilla paikkakunnilla Suomessa. Laajentunut kaivostoiminta vastasi osaltaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen, kun Suomessa vallitsi sotien jälkeen yleinen raaka-ainepula. 

Kaivostoiminta vaikutti paikallisyhteisöjen elämään. Kaivostoiminta loi edellytyksiä alueiden kehittymiselle ja siten laajemminkin hyvinvointia maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi Outokumpu-yhtiön syntysijoilla 1900-luvun alun syrjäisessä Kuusjärven pitäjässä Pohjois-Karjalassa yhtiö perusti seudun ensimmäisen sairaalan ja auttoi kansakoululaitoksen järjestämisessä. Kaivos toi mukanaan Kuusjärvelle 1920-luvulla rautatien ja paransi muitakin liikenneyhteyksiä.Outokummun kaivostoiminnan kehittymisellä oli myönteisiä heijastusvaikutuksia laajemminkin myös muiden suomalaisten teollisuudenalojen, kuten sähkö-, selluloosa-, kemian- ja laivanrakennusteollisuuden kehittymiseen. Outokummun tuotteet mahdollistivat suomalaisen teollisuuden raaka-ainepohjan omavaraisuusasteen kasvattamisen ja näin vakaammat tuotantonäkymät.

Outokummun rooli itsenäisen Suomen historian alkutaipaleilla on huomattava myös siitä näkökulmasta, että Suomen ja Neuvostoliiton välillä 1944 solmitun rauhansopimuksen mukaan Suomen tuli suorittaa raskaat sotakorvaukset, joiden pääpaino oli metalli- ja laivanrakennusteollisuuden tuotteiden toimituksissa. Merkittävä osa Outokummun tuotannosta luovutettiin kahdeksan vuoden ajan sotakorvauksina, eikä Suomen teollisuus olisi pystynyt täyttämään asetettuja vaatimuksia ilman Outokummun panosta.* 

Lue lisää Outokummun historiasta


Lähteet: 

Markku Kuisma: Kuparikaivoksesta suuryhtiöksi – Outokumpu 1910–1985 (1985). 
Vilho Annala: Outokummun historia 1910–1959 (1960). 

 

Outokummun vanhat kaivosalueet Suomessa

Outokummulla on Suomessa nelisenkymmentä vanhaa kaivosta tai tutkimustyömaata. Osalla kaivoksista Outokumpu on toiminut pitkään tai ollut ainoa kaivostoiminnan harjoittaja, osalla yksi monista ja osalla on tehty vain koelouhintaa. Vanhojen kaivosten turvallisuus- ja ympäristövastuista säädetään Suomessa kaivos- ja ympäristölainsäädännössä. Lisäksi vastuita on siirtynyt esimerkiksi kaivosalueiden myyntien yhteydessä. Vastuut perustuvat viranomaisten aikoinaan myöntämiin lupiin ja päätöksiin, jotka eivät ole suoraan vertailukelpoisia nykylainsäädännön nojalla myönnettäviin lupiin, ja vaihtelevat kohteittain niiden ominaisuuksista ja toiminnan ajankohdista riippuen. Osa vanhoista kaivoksista on mukana Kajak-hankkeessa ja Elyn jatkoselvityksestä, joista voit lukea tarkemmin kohdasta "Outokumpu ja Kajak-hanke". Olemme koostaneet tärkeimmistä kaivoksista lisätietosivun, joilla on lisätietoa kaivosten tilanteesta ja siellä tehdyistä toimenpiteistä.

Outokummun aiemmin operoimia kaivoksia, joissa yhtiöllä on vielä vastuita

 
  Kaivos  Toiminnot  Outokummun toimintavuodet Pääasiallinen omistus Velvoitteet Kajak-kohde Mukana Ely:N selvityksessä
 1 Enonkoski (Laukunkangas) Nikkeli ja kupari  1985–1994  Outokumpu  Kaivospiiri  On  
 2 Hammaslahti, Joensuu Kupari ja sinkki  1973–1986 Joensuun kaupunki  Ympäristölupa    
 3 Kangasjärvi, Keitele Sinkki, kupari ja pyriitti 1985 Yksityistahoja  Ympäristövastuita On  On 
 4 Keretti, Outokumpu Kupari, sinkki, koboltti ja kulta 1954–1989 Eri tahoja Ympäristövastuita On  On
 5 Kotalahti, Leppävirta Nikkeli ja kupari 1959–1987  Outokumpu Ympäristölupa On  
 6 Pahtavuoma, Kittilä Kupari  1993 Julkinen taho Turvallisuus- ja ympäristövastuita On  
 7 Ruostesuo, Kiuruvesi Sinkki, kupari ja pyriitti 1988–1989  Outokumpu Ympäristövastuita On  On 
 8 Saattopora, Kittilä Kupari ja kulta 1988–1995 Julkinen taho Kaivospiiri On  
 9 Telkkälä, Lappeenranta Nikkeli ja kupari 1969–1970, 1988–1992 Yksityistahoja Kaivospiiri On   
 10 Vihanti, Raahe Sinkki, kupari, hopea ja lyijy 1954–1992  Outokumpu ja yksityistahoja Turvallisuus- ja ympäristövastuita On  

Joitakin turvallisuusvastuita on lisäksi Aijalan ja Metsämontun kaivoksilla. Lisäksi Outokumpu on toiminut Hituran, Hälvälän, Korsnäsin, Kylmäkosken, Laurinojan, Makolan, Mullikkorämen, Orijärven, Oriveden, Pampalon, Petolahden, Puumalan, Pyhäsalmen, Rautuvaaran, Tainiovaaran, Taivaljärven, Vammalan, Virtasalmen, Vuonoksen ja Ylöjärven kaivosalueilla. Outokumpu on myös tehnyt tutkimusta tai koelouhintaa seuraavissa kohteissa: Iilijärvi, Juomasuo, Kylylahti, Nuottijärvi, Suhanko, Sompujärvi (Kirakkajuppura), Talvivaara ja Tervola. Suurin osa näistä kaivosalueista on nykyään toisen kaivosyhtiön omistuksessa. Alueita omistavat myös julkiset tahot, muut yritykset tai yksityishenkilöt. 

  Paikka TOiminnot Outokummun toimintavuodet Omistaja Velvoitteet Kajak-kohde MUkana ELy:n selvityksessä
1 Aijala, Salo Kupari- ja sinkkikaivos
1949–1974
Yksityistahoja
On On On
Hitura, Nivala Nikkeli 1970–2007  Kaivosyhtiö Ei  On On
Hälvälä, Savonlinna  Nikkeli 1989–1992  Yksityistahoja Ei On  On
4 Iilijärvi, Salo Tutkimustyömaa Mm. 1974 Ei tiedossa Ei On  
5 Juomasuo, Kuusamo Tutkimustyömaa 1993 Kaivosyhtiö Ei    
Korsnäs Lyijy ja maametallit 1961–1972 Korsnäsin kunta Ei On On
7 Kylmäkoski, Akaa Nikkeli 1971–1974 Yksityistahoja Ei On On
8 Kylylahti, Polvijärvi Tutkimustyömaa 1990-luku Kaivosyhtiö Ei     
9 Laurinoja, Kolari Kupari ja kulta 1989 Kaivosyhtiö Ei    
10 Makola, Nivala Nikkeli 1942–1952 Kaivosyhtiö Ei On On
11 Metsämonttu, Salo Kupari, sinkki, ym.  1964–1974 Yksityistahoja Ei On On
12 Mullikkoräme, Pyhäsalmi Kupari ja sinkki 1990 Kaivosyhtiö Ei    
13 Nuottijärvi, Paltamo Tutkimustyömaa 1965 Yksityistahoja Ei    
14 Orijärvi, Salo Kupari, sinkki ja lyijy 1947–1954 Yksityistahoja Ei On On
15  Orivesi Kulta 1994–2003 Kaivosyhtiö Ei    
16  Pampalo, Ilomantsi Kulta 1996 Kaivosyhtiö Ei    
17 Petolahti, Korsnäs Nikkeli 1972–1973 Yksityistahoja On    
18 Puumala (Kitula) Nikkeli 1970 Yksityistahoja Ei On  
19 Pyhäsalmi Kupari, sinkki,  ym. 1962–2002 Kaivosyhtiö Ei    
20 Rautuvaara, Kolari Kupari ja kulta 1988–1995 Muu yritys Ei    
21 Sompujärvi (Kirakkajuppura), Tervola Tutkimustyömaa 1980-luku Kaivosyhtiö Ei    
22 Suhanko, Rovaniemi Tutkimustyömaa 1980-luku Kaivosyhtiö Ei    
23 Tainiovaara, Lieksa Nikkeli  1989 Muu yritys Ei    
24 Taivaljärvi, Sotkamo Hopea, sinkki ja lyijy 1988–1991 Kaivosyhtiö Ei    
25 Talvivaara, Sotkamo Tutkimustyömaa 1980-luku Kaivosyhtiö Ei    
26 Tervola Tutkimustyömaa 1970 Yksityistahoja Ei    
27 Vammala, Sastamala Nikkeli ja kupari 1973–1995 Kaivosyhtiö Ei    
28 Virtasalmi Kupari 1966–1983 Muu yritys Ei On On
29 Vuonos, Outokumpu Kupari, sinkki, nikkeli ja koboltti 1972–1985
Kaivosyhtiö
Ei On On
30  Ylöjärvi Kupari, volframi ja hopea 1943–1996 Julkinen taho Ei On On

Ympäristömääräysten kehittyminen Suomessa

Ympäristöllisen sääntelyn kehittymisen lähtökohtana on vanhastaan ollut veden johtamista ja viemäröintiä ohjannut terveysperusteinen sääntely sekä naapuruusoikeudellinen sääntely, joka kielsi aiheuttamasta naapurille pysyvää kohtuutonta rasitusta. Kolmantena tekijänä ympäristöllisen sääntelyn kehitykseen on vaikuttanut elinkeino-oikeudellinen sääntely, jonka mukaan merkittäviä teollisia toimintoja varten tarvittiin toimilupa – esimerkiksi kaivostoiminnan harjoittamisoikeus Ruotsi-Suomessa perustui kruunun myöntämään konsessioon, mistä kehittyi nykyinen kaivosoikeusjärjestelmä.

Ympäristösääntelystä sanan nykyisessä merkityksessä alettiin puhua 1960-luvulla. Siihen asti keskeisimmät lainsäädännön ohjausvälineet olivat vuoden 1902 vesioikeuslaki ja vuoden 1927 terveydenhoitolaki, joiden avulla pyrittiin hallitsemaan ihmistoimintojen aiheuttamaa pilaantumista, samoin kuin naapuruusoikeudellinen sääntely. 1961 säädettiin vesilaki, johon sisältyi pohjavesien suojelua koskevia säännöksiä ja vesienkäyttöä ohjaava lupajärjestelmä. Vuoden 1965 terveydenhoitolain ympäristöllinen merkitys oli ennen muuta lakiin sisältyneessä toimintojen sijoituslupajärjestelmässä. 

1970-luvulla ympäristönsuojelun ohjaus Suomessa perustui terveydenhoidolliseen sijoituslupasääntelyyn, naapuruusoikeudelliseen immissiolupasääntelyyn ja vesioikeudelliseen pilaamislupasääntelyyn, joille syntyi lupa- ja ennakkoilmoitusjärjestelmiä. 1980-luvulle tultaessa sääntelyn piiriin tuli myös uusia ympäristösektoreita, kun lain tasolla alettiin sääntelemään jätehuollosta (jätehuoltolaki 1978), ilmansuojelusta (ilmansuojelulaki 1982) ja meluntorjunnasta (meluntorjuntalaki 1987).

1990-luvulle tultaessa edellä kuvattua sektorikohtaista ympäristösääntelyä kehitettiin menettelyllisesti, kun 1992 astui voimaan ympäristölupamenettelylaki: silloiset sijoituslupa, ilmalupa ja jätelupa yhdistettiin ympäristölupamenettelysääntelyn piiriin. Uudistus merkitsi mainittujen järjestelmien käsittelyllistä yhdistämistä samaan menettelyyn samassa viranomaisessa, sen sijaan kutakin lupalajia koskeva päätöksenteko perustui sisällöllisesti edelleen sektorikohtaiseen sääntelyyn. Ympäristölupamenettelyssä yhtenä päätöksenä annettavaa ratkaisua alettiin kutsua ympäristöluvaksi. Vesilain mukainen pilaamislupajärjestelmä jäi vielä toistaiseksi yhtenäistetyn menettelyn ulkopuolelle omaksi lupajärjestelmäkseen.

Vuonna 2000 astui voimaan ympäristönsuojelulaki, jolla kaikkia ympäristösektoreita koskeva päätöksenteko, mukaan lukien aiempi vesilain mukainen pilaamislupa, yhdistettiin sekä sisällöllisesti että menettelyllisesti yhtenäistetyn ympäristölupajärjestelmän piiriin. Ympäristönsuojelulain säätämiseen vaikutti osaltaan Suomen liittyminen Euroopan unioniin, jossa annettiin vuonna 1996 ympäristöllisten lupajärjestelmien yhtenäistämistä koskeva IPPC-direktiivi. Nykyisellään Suomessa voimassa olevaan ympäristösääntelyyn vaikuttaa merkittävästi Euroopan unionin ympäristöoikeus.

Vanhojen kaivosten turvallisuus- ja ympäristövastuut perustuvat viranomaisten aikoinaan tekemiin lupiin ja päätökseen, jotka on tehty silloin voimassa olleen lainsäädännön mukaisesti. Vanhat luvat eivät ole monelta osin vertailukelpoisia nykylainsäädännön kanssa, sillä ympäristömääräykset ovat kehittyneet valtavasti erityisesti viimeisten vuosikymmenten aikana. Kaivokset, joihin liittyviä vastuita Outokummulla yhä on, ovat toimineet pääasiassa 1950–1980-luvuilla eli aikana ennen nykymuotoista ympäristösääntelyä.



Outokumpu ja Kajak-hanke

Suomalainen Kajak-hanke perustuu EU:n kaivannaisjätedirektiiviin. Kaivannaisjätedirektiivi edellyttää jäsenmaita laatimaan luettelon käytöstä poistetuista kaivannaisjätealueista, joista voi aiheutua riskiä ympäristölle tai terveydelle. Suomi on listannut Kajak-hankkeessa 31 tällaista kohdetta. 12 vanhalla kaivosalueella on käynnissä jälkitarkkailua tai alueen ennallistamista. Näistä yhdeksän on ollut Outokummun operoimia (Enonkoski, Hammaslahti, Iilijärvi, Kotalahti, Pahtavuoma, Puumala, Saattopora, Telkkälä ja Vihanti). 

Sellaisia kaivosalueita, joista tarvitaan jatkoselvityksiä, on 19 kappaletta. Jatkoselvitystä tekee Pirkanmaan Ely-keskus. Hankkeen jatkona Pirkanmaan ELY-keskus sai valtioneuvoston asetuksella tehtäväksi selvittää valtakunnallisia kaivannaisjätealueita. Kohteet on nyt priorisoitu, ja kohdekohtaiset kartoitukset on aloitettu. Vuonna 2021 käynnistetään neljän kohteen kohdetutkimukset – näistä yksi, Korsnäs, on Outokummun vanha kaivos. Kaikkien kohteiden osalta kohdetutkimukset aloitetaan 5–6 vuoden kuluessa. Kaikkiaan Ely-keskuksen selvitykseen kuuluu 13 kaivosta, joita Outokumpu on operoinut: Aijala, Hälvälä, Kangasjärvi, Keretti, Korsnäs, Kylmäkoski, Makola, Metsämonttu, Orijärvi, Ruostesuo, Virtasalmi, Vuonos ja Ylöjärvi. Orijärven osalta selvityksestä voi lukea lisää Kajak-hankkeen sivuilta

Outokumpu tukee viranomaisten selvitystyötä kaikissa kohteissa ja avustaa viranomaisia aktiivisesti. Meistä Kajak-hankkeessa tehtävä selvitystyö on tärkeää: jokainen kohde on erilainen, ja omistussuhteet ja olosuhteet ovat jokaisessa kaivoksessa omanlaisensa. Myös ympäristövaatimukset ja niihin liittyvä tieto ovat kehittyneet suuresti matkan varrella. Olemme lopettaneet omien kaivostemme toiminnan kulloinkin voimassa olleiden säädösten mukaisesti. Useimmat alueet eivät enää ole edes kaivosyhtiöiden omistuksessa. Näistä syistä jokainen kohde vaatii erillisen selvityksen. On hyvä, että Kajak-hankkeessa selvitetään myös oikeudellisia vastuita ja rahoitusta. 

Lisätietoa Kajak-hankkeesta 

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Millaisia turvallisuusvastuita kaivosalueilla on?

Turvallisuusvastuista päätetään kaivospiirin lakkauttamispäätöksessä. Vastuut vaihtelevat kaivosalueittain, mutta tyypillisesti turvallisuusvastuut tarkoittavat, että sortumavaaralliset alueet aidataan, pääsy kaivokseen estetään ja asennetaan varoituskylttejä. Lisäksi se voi tarkoittaa sitä, että alueelta poistetaan ylimääräistä irtaimistoa, puretaan rakennuksia tai rakennelmia tai tehdään ne vaarattomiksi. Kaivostoiminnan harjoittaja vastaa pääsääntöisesti toimenpiteiden jälkeenkin kaivosalueen seurannasta ja turvallisuuden jatkuvasta ylläpidosta.

Millaisia ympäristövaikutuksia vanhoilla kaivosalueilla on?

Yleisesti ottaen metallimalmikaivostoiminnan ympäristövaikutukset vesistöihin syntyvät metallimalmien louhinnasta ja rikastuksesta. Tyypillisesti rikastushiekka-alueilla voi muodostua rikastushiekan ja sivukiven hapettuessa happamia, metallipitoisia suoto- ja valumavesiä. Hapen ja veden vuorovaikutus voi siten aiheuttaa rikastushiekan ja sivukiven haitta-aineiden liukenemista ja kulkeutumista suoto- ja valumavesiin. Liukenemisherkkyys on tapauskohtaista ja muodostuvien valumavesien happamuutta voi vähentää itsessään sivukiven ja rikastushiekan neutralointikyky.

Keskeisiä ympäristövaikutuksia vähentäviä toimia ovat tyypillisesti mainitun haponmuodostuksen ehkäiseminen ja vähentäminen sivukivi- ja rikastushiekka-alueiden peittorakenteilla sekä vesien käsitteleminen esimerkiksi kosteikoissa tai muun tyyppisissä puhdistamoissa.

Mikä on kaivospiiri?

Kaivospiiri on vanhan kaivoslain mukainen oikeus hyödyntää esiintymää. Päätöksen on tehnyt kaivosviranomainen. 

Mitä kaivospiirin lopettamiseen liittyy?

Kaivostoiminnan päätyttyä kaivospiiri lakkautetaan kaivoslain mukaisessa menettelyssä. Ensin toimitetaan hakemus viranomaiselle, joka pyytää lausunnot mm. ympäristöviranomaisilta, kunnalta, maanomistajilta ja naapureilta, minkä jälkeen kuullaan hakijaa ja tehdään lopullinen päätös. Ennen kaivospiirin lakkautusta kaivosalue saatetaan yleisen turvallisuuden vaatimaan kuntoon, kunnostetaan, siistitään ja maisemoidaan.  

Voiko kaivosalueelle mennä käymään tai saada sukellus- tai kuvausluvan? 

Turvallisuussyistä kaivosalueelle ei voi mennä käymään, eikä Outokumpu anna alueille sukellus- tai kuvauslupia. 

Onko Outokummulla tallessa vanhoja kuvia kaivoksista? 

Outokummun kuva-arkisto on siirretty Elinkeinoelämän keskusliiton arkistoon Mikkeliin. Kuva-arkistosta voi hakea kuvia verkossa ja tilata niitä osoitteessa www.elka.fi

 

Ota yhteyttä

Outokumpu Mining Oy

 

Kirsi-Marja Fyhr
ympäristölakimies
kirsi-marja.fyhr(at)outokumpu.com

Mediatiedustelut tai haastattelupyynnöt

Katri Saari
viestintäpäällikkö
puh. 040 351 9840
katri.saari(at)outokumpu.com

Lue lisää

Outokummun historia
Kemin kaivos
Kromimalmia 70 lintulajin keskellä