Varsinainen yhtiökokous 2021

Outokumpu Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2021 pidettiin 31.3.2021 yhtiön pääkonttorissa Helsingissä poikkeusjärjestelyin koronaviruspandemian vuoksi. 

Kokouksessa oli edustettuna 324 osakkeenomistajaa, jotka edustivat 164 276 592 osaketta ja ääntä. Yhtiökokous kannatti kaikkia hallituksen ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan tekemiä ehdotuksia sekä hyväksyi toimielinten palkitsemisraportin neuvoa-antavassa äänestyksessä.

Yhtiökokous vahvisti vuoden 2020 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden yhtiön johdolle. Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2020 ei jaeta osinkoa ja hyväksyi ehdotukset hallituksen valtuuttamisesta päättämään omien osakkeiden hankinnasta sekä osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Yhtiökokous hyväksyi myös osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset hallituksen jäsenistä ja palkkioista. 

Kaikki yhtiökokouksen päätökset

Yhtiökokouksen pöytäkirja

Yhtiökokouspäivänä 31.3.2021 ennen yhtiökokousta yhtiö lähetti toimitusjohtajan ja talous- ja rahoitusjohtajan katsauksen verkkolähetyksenä. Tilaisuuden tallenne on katsottavissa alla olevasta linkistä.  

Katso tallenne toimitusjohtajan katsauksesta >

Lataa esitys

Kaikki yhtiökokousmateriaalit ovat saatavilla alla. 

Yhtiökokousmateriaalit 2021

Varsinaisen yhtiökokouksen 2021 pöytäkirja
Liite 3 - yhtiökokouskutsu
Liite 4 - kokouksen osallistumistilanne
Liite 5 - tilinpäätösasiakirjat tilikaudelta 2020
Liite 6 - tilintarkastuskertomus
Liite 7 - hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle
Liite 8 - toimielinten palkitsemisraportti
Liite 9 - osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiökokoukselle
Korjaustiedote: Varsinaisen yhtiökokouksen 2021 päätökset
Varsinaisen yhtiökokouksen 2021 päätökset
Toimitusjohtajan ja talousjohtajan esitys
Tilinpäätöstiedote 2020
Taloudellinen katsaus 2020
Palkitsemisraportti 2020
Kutsu varsinaiseen yhtikokoukseen 2021
Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle
Hallituksen ehdotus tilintarkastajaksi
Nimitystoimikunnan ehdotukset
Heinz Jörg Fuhrmannin ansioluettelo
Päivi Luostarisen ansioluettelo
Ennakkoäänestyslomake
Tietosuojaseloste