Terästeollisuudella keskeinen rooli COP28-julistuksen edistämisessä

Heidi Peltonen, Vice President, Sustainability

COP28-ilmastokokous osoitti, että meidän pitää tehdä kaikkemme pysyäksemme 1.5 asteen tavoitteessa. Terästeollisuudelle tämä tarkoittaa, että koko toimialan täytyy ryhtyä toimiin puheiden sijaan ja alkaa vähentämään päästöjä välittömästi – mutta yksin emme siihen pysty. Kaiken kaikkiaan, tämä on merkittävä tilaisuus yrityksille.

Kaksiviikkoisen COP28-ilmastokokouksen päätteeksi saavutettiin historiallinen kansainvälinen sopimus, jonka tavoitteena on siirtyä pois fossiilisista polttoaineista oikeudenmukaisella, järjestelmällisellä ja tasapuolisella tavalla nettonollapäästöjen saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä. Katsauksessa todettiin, että maailmanlaajuisia kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä 43 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2019 tasosta ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 °C:seen. Sopimus oli ennennäkemätön, mutta samalla se luo runsaasti yrityssektoriin kohdistuvia odotuksia konkreettisista teoista tavoitteiden saavuttamiseksi sekä politiikan toimeenpanosta markkinoilla.


Tavoite on selvä: hiili-intensiivisten teollisuudenalojen on vähennettävä päästöjä koko arvoketjussaan. Tämä koskee myös meidän alaamme. Terästeollisuus aiheuttaa 7–9 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Maailman väestömäärän kasvu johtaa suurempaan energian tarpeeseen ja kaupungistumiseen, joista molemmat kasvattavat teräksen tarvetta. Vihreän siirtymän tulevaisuus – oli sitten kyse uusiutuvasta energiasta tai vety- ja sähköajoneuvoista – riippuu vastuullisesta ruostumattomasta teräksestä.

Koko terästeollisuuden on asetettava kunnianhimoisia tavoitteita ja tehtävä yhteistyötä muiden  edelläkävijäyritysten kanssa ja tarjottava ratkaisuja, jotka auttavat loppukäyttäjiä saavuttamaan ilmastotavoitteensa. Outokumpu osallistui tänä vuonna YK:n COP28-ilmastokokoukseen yhdessä suomalaisten ilmastojohtajien kanssa tuodakseen esiin vähäpäästöinen ruostumattoman teräksen kriittisen roolin vihreässä siirtymässä.

Mitä tarvitaan, jotta terästeollisuus voisi saavuttaa COP28-tavoitteen, ja mikä on esteenä?

Miten teräsala pystyy saavuttamaan COP28-tavoitteen?


COP28-kokouksen kunnianhimoisten päästövähennystavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan globaalia hiilen hinnoittelua tasapuolisten toimintaedellytysten varmistamiseksi, ilmastoinvestointien nousua ja vihreän teräksen kysynnän kasvua.

Ensinnäkin hiilen hinnoittelu on lupaava keino torjua ilmastonmuutosta kannustaen siirtymistä puhtaampiin energiamuotoihin ja ohjaten uusia investointeja vähäpäästöisiin teknologioihin. Maailmanlaajuinen hiilen hinnoittelumekanismi saa selkeän tuen yrityssektorilta, mutta samalla on myös tarve selkeyttää mekanismin käyttöä niin valtioille kuin yrityksille. Vaikka maailmanlaajuista hiilen hinnoittelujärjestelmää ei vielä ole, käytössä on alueellisia keinoja, kuten EU:n päästökauppajärjestelmä ja uusi keskeinen väline, hiilirajamekanismi (Carbon Border Adjustment Mechanism, CBAM). Hiilirajamekanismin tavoitteena on torjua EU:n alueelle tuotavien korkeapäästöisten tuotteiden hiilivuotoa, tosin jää nähtäväksi, miten hyvin se toimii.

Toiseksi sekä yksityisten että julkisten vihreiden investointien on kasvettava, ja hiilestä irtautuminen tulisi nähdä pitkän aikavälin investointina. Lupaavimmat, kilpailukykyisimmät ja tehokkaimmat vihreät teknologiat ovat enimmäkseen tiedossa ja vaativat pitkän aikavälin investointeja maailmanlaajuisesti. Sijoittajat ovat enenevissä määrinvalmiita ottamaan suuremman riskin sijoittaessaan vähäpäästöisiin teknologioihin ja uskovat näiden investointien pitkän aikavälin hyötyihin. Pääomavaltaisilla aloilla tarvittavien muutosten aikaansaaminen edellyttää merkittäviä vihreitä investointeja, sillä 60 prosenttia maailman päästöistä syntyy näillä toimialoilla. Tarvittavia investointeja ei saada kerättyä pelkästään julkiselta sektorilta, vaan myös yksityisten sijoittajien on ohjattava huomattavasti enemmän varoja vihreisiin investointeihin.

Kolmanneksi toimialojen on vähennettävä päästöjä läpi koko arvoketjussaan kunnianhimoisten ilmastotavoitteidensaavuttamiseksi. Tämä onnistuu vain tiiviissä yhteistyössä toimittajien ja eri sidosryhmien kanssa koko arvoketjussa. Lisäksi vihreän teräksen kysynnän on kasvettava koko arvoketjussa toimittajista asiakkaisiin. Oikeudenmukainen ja vihreä siirtymä ei toteudu, jos siirtymän kustannuksia ei jaeta koko arvoketjun kesken – valtioista yksityisiin sijoittajiin, yrityksiin ja aina loppukuluttajiin asti.

Sanoista tekoihin


Maailma tarvitsee kokonaisvaltaista muutosta ja koko terästeollisuus on valtavan murroksen edessä.Asetimme jo vuonna 2021 itsellemme kunnianhimoisen tieteeseen perustuvan ilmastotavoitteen linjassa 1,5 °C:n tavoitteen kanssa. Hiilijalanjälkemme on jo nyt 75 prosenttia pienempi kuin toimialalla keskimäärin, ja autamme asiakkaitamme vähentämään heidän päästöjään 10 miljoonalla tonnilla vuosittain. Tavoitteenamme on vähentää suorien, epäsuorien ja hankintaketjun päästöintensiteettiä 42 % vuoteen 2030 mennessä, ja olemme puolivälissä kohti tätä tavoitetta.

Kiertotalous on ollut jo vuosia kiinteä osa liiketoimintaamme. Yli 90 prosenttia raaka-aineistamme tulee meille kierrätettynä: vanha pesukoneesi ja ovenkahvasi saattaa hyvinkin auttaa terästeollisuutta vähentämään päästöjä ja hillitsemään luontokatoa minimoimalla neitseellisten raaka-aineiden käytön. Ruostumattoman teräksen valmistamiseen tarvitsemme kuitenkin aina myös neitseellisiä raaka-aineita. Siksi meidän on jatkossakin innovoitava ja investoitava teknologioihin ja prosesseihin, jotka pienentävät hiilijalanjälkeämme ja lisäävät koko arvoketjun vastuullisuutta.

Terästeollisuudessa tarvitaan myös jatkuvasti vähähiilistä energiaa. Tällä hetkellä yli 86 prosenttia käyttämästämme energiasta on peräisin muista kuin fossiilisista lähteistä, ja tavoitteenamme on siirtyä Euroopassa kokonaan vähäpäästöiseen sähköön. Aurinkoenergian, tuulivoiman ja muiden uusiutuvien energialähteiden lisäksi meidän kaltaisemme hiili-intensiiviset alat tarvitsevat energialähteeksi vakaata ydinenergiaa. Tulevaisuudessa pienillä modulaarisilla ydinreaktoreilla voi olla tärkeä rooli, ja ne edellyttävät tehostettuja lupaprosesseja kehityksen kiihdyttämiseksi.

Jatkamme päästöjen vähentämistä investoimalla uusiin innovaatioihin korvaamaan fossiilisten raaka-aineiden käyttöä, investoimalla uusiutuvaan energiaan sekä tekemällä yhteistyötä toimittajiemme kanssa vähäpäästöisten raaka-aineiden löytämiseksi. Tutkimme myös hiilen talteenottoa osana päästöjen vähentämistä.

Vastuullisuuden edistäminen osana liiketoiminnan arvoa


COP28-neuvottelujen tulokset vievät koko maailmaa oikeaan suuntaan – kohti vähähiilistä taloutta. Yritysten ollessa maailman suurimpia päästöjen aiheuttajia, meidän on myös koko läpi toimialan ryhdyttävä toimeen ja sitouduttava tähän tavoitteeseen.

Jotta vihreä siirtymä toteutuu, vihreiden tuotteiden kysyntä tulee kasvamaan loppukäyttäjien keskuudessa. Tarvitsemme myös yhdenmukaistettua maailmanlaajuista sääntelyä yksityisen sektorin vihreiden investointien kasvattamiseksi. Ennen kaikkea, koko terästeollisuus on nyt matkalla rakentamassa liiketoimintaansa siten, että voimme tarjota ratkaisuja ja tukea eri toimialoille päästöjen vähentämisessä ja ilmastokriisin ratkaisemiseksi.

Meidän tulee todistaa, että vihreän siirtymän nopeuttaminen voi olla taloudellisesti kannattavaa ja luoda yrityksille arvoa.